Laserleikkauksen edelläkävijä jo 30 vuotta
Etelä-Hämeen Metalli Oy on suomalainen perheyritys, joka on ollut laserleikkauksen pioneeri jo vuodesta 1991. Pitkä historiamme, jatkuvat investoinnit ja vahva osaaminen tekevät meistä luotettavan kumppanin teollisuuden tarpeisiin.
Inspecta Sertifiointi Oy on myöntänyt Etelä-Hämeen Metalli Oy:lle ISO 9001:2015 sertifikaatin, joka varmentaa laatujärjestelmämme täyttävän sille asetetut vaatimukset. Sertifiointi kattaa laserleikkauksen ja laserleikkeiden jatkojalostuksen.
Hitsauksessa toimimme ISO 3834-2 -standardin mukaisesti ja toimintaamme valvoo hitsauskoordinaattori (IWS).
Tarinamme
Etelä-Hämeen Metalli Oy:n juuret ulottuvat vuoteen 1991, jolloin Reino Kettunen päätti perustaa yrityksen Iittalaan. Tuolloin laserleikkaus oli Euroopassa uutta teknologiaa, josta vasta harva oli kuullut. Reino innostui laserleikkauksesta osallistuttuaan aihetta käsittelevään seminaariin, ja näki heti sen mahdollisuudet verrattuna perinteisiin menetelmiin. Eikä mennyt aikaakaan, kun Reino jo ostikin Keski-Euroopasta ensimmäisen laserinsa – 1 kW Mazak-laserleikkurin – ja Etelä-Hämeen Metalli nousi laserleikkauksen pioneereiden joukkoon Suomessa.
Alku ei ollut helppo: uuden koneen käyttö vaati opettelua ja asiakaskunnan rakentaminen vei aikaa. Tarve laserleikatuille osille oli kuitenkin selkeä, ja yritys kasvoi tasaisesti. Tilat alkoivat nopeasti käydä pieneksi, ja niinpä vuonna 1995 muutimme nykyiseen osoitteeseen Asentajantie 5:een.
2000-luvun alussa olimme pitkään toimineet vain yhden laserleikkurin varassa, mikä teki tuotannosta haavoittuvan. Jokainen huolto ja erityisesti konerikko aiheutti viivästyksiä, ja luvattujen toimitusaikojen pitäminen toi omat haasteensa. Asiakkaiden luottamus on meille aina ollut ensiarvoisen tärkeää, joten tilanne vaati ratkaisua. Teimme päätöksen tuplata konekannan, mikä nosti kapasiteettia ja toi varmuutta toimitusaikoihin. Vuonna 2005 valmistuikin nykyisten tilojemme viereen Asentajantie 7:n “laserhalli”, joka toi lisää tilaa laserleikkureille.
Sukupolvenvaihdos ja investoinnit
Vuonna 2016 toteutettiin sukupolvenvaihdos, ja tällä hetkellä Reinon poika Janne jatkaa yrityksen toimintaa. Tuotantopäällikkömme Markku Mannila liittyi toimintaan mukaan vuonna 2019. Mukana on myös Jannen sisko, ja onpa kolmaskin sukupolvi jo saanut ensikosketuksen Etelä-Hämeen Metallin toimintaan kesätöiden kautta.
Olemme investoineet laserleikkureihin vuosien varrella merkittävästi ja pyrimme pitämään konekantamme mahdollisimman nykyaikaisina. Näin pystymme tarjoamaan leikkeitä ja jatkojalosteita kilpailukykyiseen hintaan ja toimitusaikaan. Konepajan puolella viimeaikaiset merkittävimmät investoinnit ovat olleet tarkat Bystronic Xpert -särmäyspuristimet (2 kpl), joista uusin asennettiin kesällä 2025.
Hitsaukseen olemme panostaneet jatkuvasti, ja investointeja tehdään vuosittain.
Toimimme ISO 3834-2 -standardin mukaisesti, mikä tarkoittaa, että myös hitsauskoneiden ja prosessien on täytettävä tiukat laatuvaatimukset. Kesällä 2025 otimme käyttöön uuden teknologian – laserhitsauksen. Se tuo merkittäviä etuja erityisesti ohuiden materiaalien hitsauksessa, parantaen tarkkuutta ja nopeutta.

Palvelumme
Olemme kehittyneet suomalaisen laserleikkauksen pioneereista kokeneeksi kumppaniksi, joka tarjoaa asiakkailleen kokonaisratkaisuja; palveluvalikoimamme kattaa laserleikkauksen lisäksi särmäyksen, mankeloinnin, kierteytyksen, hitsauksen, koneistuksen, viimeistelyn, maalauksen ja kokoonpanot. Palvelemme asiakkaita ympäri Suomen, aina kone- ja laitevalmistajista ajoneuvo- ja rakennusteollisuuteen.
Nykytilanne
Kun katsomme taaksepäin ensimmäiseen Mazak-laserleikkuriin ja vertaamme sitä tämän päivän toimintaan, yksi asia on pysynyt muuttumattomana: halu tehdä asiat paremmin. Jokainen investointi on tehty sen varmistamiseksi, että voimme tarjota parasta mahdollista palvelua. Pitkä historiamme ja jatkuvat investoinnit varmistavat, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kilpailukykyiset hinnat ja nopeat toimitusajat – nyt ja tulevaisuudessa.
Ota yhteyttä, niin räätälöimme sinulle sopivan kokonaisuuden.

